Circulation ostaa Piharatamo Oy:n liiketoiminnan – tavoitteena vahva kiertotalous- ja kuljetuspalveluiden kokonaisuus Uudellemaalle
Circulation Oy ja Piharatamo Oy ovat sopineet liiketoimintakaupasta, jossa Piharatamon koko liiketoiminta siirtyy Circulationille. Kauppa vahvistaa merkittävästi Circulationin kuljetus- ja logistiikkapalveluita sekä luo pohjaa yhtiön kasvulle Uudellamaalla. Kaupan jälkeen Circulation työllistää noin 50 henkilöä, ja yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto on noin 16 miljoonaa euroa. Toiminta uudella kokonaisuudella käynnistyy 1.11.2026.
Liiketoimintakaupan taustalla on yhtiöiden omistajien yhteinen näkemys siitä, että liiketoimintojen yhdistäminen luo hyvät edellytykset kasvulle ja aiempaa vahvemman palvelukokonaisuuden rakentamiselle. Yhtiöiden omistajat ovat kartoittaneet liiketoimintojen nykytilaa, tulevaisuuden mahdollisuuksia ja yhteistyön tuomia synergioita jo ennen kaupan toteuttamista.
– Olemme jo pidempään nähneet kuljetus- ja logistiikkapalvelut tärkeänä osana Circulationin kasvua. Piharatamon liiketoiminta täydentää erinomaisesti nykyisiä kiertotalouspalveluitamme ja on linjassa kasvustrategiamme kanssa. Yhdessä pystymme tarjoamaan asiakkaillemme entistä kattavamman kokonaisuuden ja samalla rakentamaan vahvaa pohjaa tulevalle kasvulle, Circulation Oy:n toimitusjohtaja Marcus Mannerla kertoo.
Piharatamon koko liiketoiminta ja henkilöstö siirtyvät Circulationille
Piharatamo on Uudellamaalla toimiva kuljetusalan yritys, jonka liikevaihto on noin 2,5 miljoonaa euroa. Yhtiö tarjoaa muun muassa vaihtolava-, nosto- ja kuljetuspalveluita, hiekkasiilojen täyttöpalveluita sekä lumen kuljetuspalveluita.
Liiketoimintakaupan yhteydessä Circulationille siirtyy Piharatamon koko liiketoiminta, 25 kalustoyksikköä sekä yhteensä 18 henkilöä, mukaan lukien yhtiön omistajat Niko Mehtonen ja Mikko Jokinen.
Mehtonen ja Jokinen jatkavat uuden kokonaisuuden kehittämistä Circulationin palveluksessa. Niko Mehtonen aloittaa operatiivisena johtajana ja Mikko Jokinen logistiikkajohtajana.
– Olemme Circulationin omistajien kanssa löytäneet vahvan yhteisen näkemyksen siitä, miten toimintaa voidaan yhdessä kasvattaa ja kehittää. Meille on tärkeää, että Piharatamossa rakennettu osaaminen, henkilöstö ja asiakassuhteet saavat hyvän pohjan jatkaa ja kehittyä osana suurempaa kokonaisuutta. Odotamme innolla, että pääsemme rakentamaan yhteistä tulevaisuutta, Mehtonen ja Jokinen kommentoivat.
Kiertotalous ja logistiikka saman kokonaisuuden alle
Circulationin nykyinen liiketoiminta muodostuu kierrätys- ja vaihtolavapalveluista sekä niihin liittyvistä kuljetuspalveluista. Piharatamon liiketoiminnan siirtyminen vahvistaa erityisesti yhtiön omaa kuljetuskapasiteettia ja logistista osaamista.
Liiketoimintojen yhdistämisen tavoitteena on tarjota asiakkaille entistä kattavampia palvelukokonaisuuksia. Materiaalien kuljetukset, kierrätys, käsittely ja hyödyntäminen voidaan jatkossa yhdistää aiempaa saumattomammin saman palveluntarjoajan kokonaisuudeksi.
Samalla Piharatamon nykyiset kuljetuspalvelut jatkavat osana Circulationin palvelutarjontaa.
– Tässä ei ole kyse vain kahden liiketoiminnan yhdistämisestä. Rakennamme kokonaisuutta, jossa kiertotalouden ja logistiikan osaaminen, kalusto, henkilöstö ja asiakkuudet tukevat toisiaan. Meillä on yhteinen tahto kasvaa ja rakentaa Circulationista yksi Uudenmaan johtavista alan toimijoista. Nyt pystymme tarjoamaan asiakkaillemme kokonaispalvelun työmaiden jätehuollosta kuljetus- ja nostopalveluihin, Marcus Mannerla sanoo.
Uusi kokonaisuus aloittaa toimintansa 1.11.2026. Asiakkaille muutos näkyy ennen kaikkea laajempana palvelutarjontana, vahvempina resursseina ja entistä kattavampana kuljetus- ja kiertotalouspalveluiden kokonaisuutena.
Lisätiedot:
Marcus Mannerla, toimitusjohtaja, Circulation Oy
puh. +358 40 911 8881
[email protected]
Niko Mehtonen, toimitusjohtaja, Piharatamo Oy
puh. +358 400 674 026
[email protected]
CIRCULATION OY on vuonna 2012 perustettu perheyritys, joka tarjoaa kiertotalous-, kierrätys- ja
kuljetuspalveluja Uudellamaalla. Yhtiön toimintaan kuuluvat kierrätyslaitospalvelut,
vaihtolavapalvelut ja niihin liittyvät kuljetukset sekä materiaalien käsittely ja hyödyntäminen.
Circulation vastaanottaa ja käsittelee muun muassa purkubetonia, rakennusjätettä, purkupuuta sekä
kantoja, risuja ja muita luonnonmateriaaleja. Materiaalit ohjataan mahdollisimman tehokkaasti
kierrätykseen ja muuhun hyötykäyttöön. Yhtiön tavoitteena on edistää materiaalien kiertotaloutta ja
vähentää loppusijoitettavan jätteen määrää.
circulation.fi
PIHARATAMO OY on vuonna 2001 perustettu Uudellamaalla toimiva kuljetusliike, joka tarjoaa vaihtolava-, nosto- ja kuljetuspalveluita, hiekkasiilojen täyttöpalveluita sekä lumen kuljetuspalveluita. piharatamo.fi
Uusimmat julkaisut
Grilli on kuumana Helsingin ja Vantaan kierrätyslaitoksilla!
Syyskuu käynnistyy Circulationilla grilliherkkujen merkeissä. Tervetuloa poikkeamaan grillille Helsingin ja Vantaan kierrätyslaitoksillamme – me tarjoamme!
"Nopea palvelu, hyvät lavat ja ammattitaitoista henkilökuntaa"
Näin kuvailee Removeo Oy:n yrittäjä-osakas Tuomo Oikarinen yhteistyötään Circulationin kanssa. Puolentoista vuoden yhteistyön jälkeen Removeo on edelleen erittäin tyytyväinen Circulationin palveluun.
Leevi Huoman vetämään Vantaan kierrätyslaitosta
Circulationin Vantaan kierrätyslaitoksen uutena laitospäällikkönä on aloittanut Leevi Huoman. Leevi vastaa Vantaan Viinikkalassa sijaitsevan laitoksen päivittäisestä toiminnasta, henkilöstöstä sekä toiminnan sujuvuudesta ja kehittämisestä.