Mari Kunttu on Vantaan vuoden 2025 yrittäjänainen
Vantaalainen yrittäjä Mari Kunttu, Circulation Oy:n hallintojohtaja ja yksi perheyrityksen perustajista, on valittu Vantaan vuoden 2025 yrittäjänaiseksi. Valinnan teki Vantaan Yrittäjänaiset ry tunnustuksena Kuntun merkittävästä työstä kiertotalouden, vastuullisen liiketoiminnan ja ihmislähtöisen johtamisen edistäjänä.
“Rakennus- ja purkujätteen kierrätysaste on Suomessa EU:n alhaisimpia. Circulationin kasvu kuitenkin osoittaa, että suomalaiset markkinat ovat avoinna kiertotaloudelle ja materiaalien uudelleenkäytölle,” Kunttu pohtii.
Circulation Oy on perustettu vuonna 2012. Reilussa vuosikymmenessä se on kasvanut paikallisesta betonijätteen kierrätyspalvelusta koko Uudellamaalla tunnetuksi, erilaisia rakennus- ja purkujätteitä sekä luonnonmateriaaleja vastaanottavaksi ja hyötykäyttöön käsitteleväksi moderniksi kiertotalousyritykseksi.
Mari Kuntun johtamisfilosofia pohjaa vastuullisuuteen, rehellisyyteen ja ihmisistä välittämiseen. Hän on ylpeä siitä, että Circulationissa työntekijän tärkeimpinä ominaisuuksina nähdään osaaminen ja motivaatio, eikä esimerkiksi ikä tai tausta.
"Uskon, että parhaat tiimit syntyvät erilaisista ihmisistä — kokemuksen ja uuden oppimisen yhdistelmästä," Kunttu kertoo.
Valintaperusteissa korostettiin myös Circulationin kykyä kehittää liiketoimintaa haastavalla alalla. Circulation on investoinut erilaisten materiaalien jatkojalostamiseen ja rakentanut yhteistyöverkostoja, jotka vahvistavat myös Vantaan asemaa kestävän teollisuuden keskuksena.
"Mari Kunttu on esimerkillinen yrittäjänainen: määrätietoinen ja rohkea uudistaja, joka rakentaa parempaa tulevaisuutta ihmisille ja ympäristölle," sanoo Vantaan Yrittäjänaiset ry:n puheenjohtaja Anita Huotari.
Circulation Oy on vantaalainen perheyritys, joka tarjoaa ratkaisuja muun muassa rakennus- ja purkumateriaalien kierrätykseen, käsittelyyn ja uudelleenkäyttöön. Kiertotalousyritys työllistää kymmeniä ammattilaisia ja palvelee rakennus- ja logistiikkasektoreita Uudellamaalla.
Lämpimät onnittelut Marille!
Uusimmat julkaisut
Grilli on kuumana Helsingin ja Vantaan kierrätyslaitoksilla!
Syyskuu käynnistyy Circulationilla grilliherkkujen merkeissä. Tervetuloa poikkeamaan grillille Helsingin ja Vantaan kierrätyslaitoksillamme – me tarjoamme!
"Nopea palvelu, hyvät lavat ja ammattitaitoista henkilökuntaa"
Näin kuvailee Removeo Oy:n yrittäjä-osakas Tuomo Oikarinen yhteistyötään Circulationin kanssa. Puolentoista vuoden yhteistyön jälkeen Removeo on edelleen erittäin tyytyväinen Circulationin palveluun.
Leevi Huoman vetämään Vantaan kierrätyslaitosta
Circulationin Vantaan kierrätyslaitoksen uutena laitospäällikkönä on aloittanut Leevi Huoman. Leevi vastaa Vantaan Viinikkalassa sijaitsevan laitoksen päivittäisestä toiminnasta, henkilöstöstä sekä toiminnan sujuvuudesta ja kehittämisestä.